Sivut

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Jatkiksen toinen jälki

Perjantaina kävimme suorittamassa toisen jatkokurssijäljen. Jälki oli vuorokauden vanha ja kulki järvenpään keskustassa. Jäljestys ei taaskaan kulkenut ja meni melkoiseksi sähläykseksi. Alku hajun annettua koira oli todella kiinnostunut takajäljestä ja pyrki sen suuntaan. Pysäytyksen ja palautuksen jälkeen lähti etenemään oikeaan suuntaan, mutta kulmassa meni taas ohi. Tätä ongelmaa ilmeni jokaisessa kulmassa ja kulutimmekin pitkän ajan pyöriessä. Koira oli hyvin vaisun oloinen ja ei näyttänyt yhtään työskentelevän.


Tässä vaiheessa minuun iski epätoivo, että taasko nämä ongelmat alkaa? Rontillahan oli aikaisemminkin ongelmia tuossa kulmien ohijuoksussa, mutta se korjaantui. Lopulta koira nappasi tuoreen hajun ilmasta ja olemus muuttui täysin. Loppumatka maaliin mentiin oikein hienosti ja ilmaisu oli oikein hyvä.


Mietittiin kouluttajan kanssa tuota ongelmaa ja tultiin siihen tulokseen, että jäljestys ei oikein kiinnosta Ronttia, jos ilmavainu ei ole mahdollinen. Ilmavainu on Rontilla melko vahva ja nähtävästi kaveri sitä mieluiten käyttäisi. Nyt emme suorita seuraavaa jatkisjälkeä, vaan menemme ainakin yhtiin treeneihin. Niissä on toiveena sellainen jälki, että ilmavainun käyttö ei vaan ole mahdollista. Maalikoira laitetaan autoon ja otetaan vasta hieman ennen Rontin saapumista ulos. 


Toivotaan, että noilla saataisiin taas statsi kuntoon ja koira työskentelemään. Mistään ylitreenauksesta tuskin on kyse, koska emme niin usein ole käyneet. Koira ei myöskään vaikuta kyllästyneeltä, koska on hyvin innoissaan lähdössä hommiin ja ilmavainulla menee hyvin varmana. Täytyy nyt vaan pakottaa koira seuraamaan maassa kulkevaa jälkeä ja toivoa parasta. :)

tiistai 21. helmikuuta 2012

Sunnuntain agit

Sunnuntaina uhmasimme lumimyrskyä ja lähdimme kohti agilityhallia. Treenasimme hieman pidempää rataa, jossa oli kaareva putki ja hyppyjä. Rontti on hieman ottanut takapakkia tuon putken suhteen, joten otin ennen "rataa" putkeen lähetystä naksun avulla. Naksautin aina, kun koira oli putkessa ja meni jo paremmin. Putken kaarevuus ilmeisesti hieman jännittää, mutta uskon sen korjautuvan, kun vaan harjoittelee. Toinen treenattava asia on irtoaminen. Rontti odottaa, että "mennään yhtämatkaa". Se ei tietenkään ole aina mahdollista ja koira tietysti menee lujempaa kun minä. Tähänkin täytyy ottaa treeniä, jossa lähetän koiran esteelle kauempaa. Koira kyllä osaa tosi kivasti, mutta emännällä on edelleen jalat solmussa.


Vaikka Rontti putkea arastelikin, niin pussi ei tuottanut mitään ongelmia. Tutustuimme siihen kouluttajan avulla. Aluksi pussia pidettiin auki, mutta päästiin melko nopeasti umpinaiseen. Pussiin Rontti hakeutuu mielellään, en tiedä mikä siinä putkessa sitten jännittää?


A-este on alkanut sujumaan hyvin ja alastulossa riittää käsi merkiksi hidastamisesta. Kontaktilla Rontti tosin tuppaa istumaan, mutta uskon sen harratuksen edetessä loppuvan. Keinua katsottiin toista kertaa ja apuna oli kouluttaja. Keinu Ronttia jännittää, mutta uskon sen tottuvan siihen nopeasti. A:llakin ekalla kerralla tutisi, mutta nyt kolmannella kerralla suorittaa sen innokkaasti ja ilman tärinöitä. 


Sunnuntaina agility jatkuu jatkokurssin merkeissä. Kurssi kestää kuusi viikkoa ja sitten pitääkin miettiä jatkoa. Halu harrastaa olisi kova, mutta ryhmä uupuu.

lauantai 18. helmikuuta 2012

Jatkis startattu

Tänään viimen alkoi kauan odotettu Etsijäkoiraliiton jatkokurssi. Jälkenä meillä oli noin kilometrin mittainen kulmikas ja alueena rauhallista taajamaa. Ei mennyt jäljestys ihan nappiin, mutta näin jälkeenpäin mietittynä koira taisi taas kerran olla oikeassa. :)


Jälki kulki noin sata metriä jonka jälkeen tuli risteys. Tässä kohdin Rontti kääntyi varmasti oikealle, vaikka jälki olikin mennyt vasemmalle. Seurasin koiraa oikealle ja hetken seurattuani tuli kommenttija kouluttajalta, että nyt meni huti. Kävelytieltä lähti kuitenkin toinen tie vasemmalle, jonne koira pyrki hyvin varmana ilmaa haistellen. Seurasimme perässä ja saavuimme lähtöpisteeseen. Sieltä olisi lähtenyt kävelytie suoraan, kun jälki olisi jatkunut vasemmalle. Ohjeeksi tuli palauttaa koira jäljelle ja siitä pääsimmekin takaisin risteykseen. 


Tällä kertaa Rontti valitsi oikean suunnan pääsimme etenemään. Hetken kuluttua jälki kaarsi vasemmalle. Rontti hidasti tässä kohdassa vauhtia, vilkaisi vasemmalle, mutta jatkoi silti suoraan. Arvasin jäljen kulkevan vasemmalle ja koira sen itse korjasikin. Siitä jatkoimme suoraan ja maali häämöttikin edessä. Ilmaisu oli todella selkeä ja olin siihen tyytyväinen. Maali sijaitsi täsmälleen siinä kohdassa, josta alkoi kävelytie lähtöpisteessä. Koira oli siis oikeassa, itsehän en maalin paikkaa edes tiennyt. Harmittaa, että meni hieman plörinäksi, koska suunta olisi ollut oikea. Jälkeenpäin selvisi, että ei ollut varmaa, oliko maali vielä perillä, joten koiran ei voinut antaa oikaista.


Rontti siis käytti ilmavainuaan vahvasti ja olisi vienyt meidät suorinta reittiä maaliin. Oma usko horjui hieman, mutta maalipaikan selvittyä tiesin koiran olleen oikeessa. Tästä on hyvä jatkaa ja ensikerralla toivon, että annetaan koiran oikoa tarvittaessa. 



lauantai 11. helmikuuta 2012

Vatsavaivoja ja pakkasta

Hiljaista on taas ollut blogirintamalla. Syynä siihen on, että emme ole treeneissä käyneet. Agi peruttiin parina viime sunnuntaina, ensin kennelyskän ja sitten kovan pakkasen vuoksi. Myös tokoilut hallilla ovat jääneet pakkasen vuoksi. Toinen syy treenitaukoon on ollut Rontin vatsavaivat. Koira alkoi oksentelemaan useimpana päivänä kellertävää vaahtoa. Aluksi ajattelin ns. tyhjänmahan oksuiksi, mutta kun ei loppunut niin lääkärille kävi tiemme. Sieltä saimme mukaan reseptin vatsansuojalääkkeelle, jota menee ennen ruokaa. Makupalat (ja sen myötä treenit) menivät kieltoon kuurin ajaksi. Nyt vaivat ovat helpottaneet ja pääsemme taas harrastusten pariin. Kurjaa, että "vatsatauti" sattui pahimpien pakkasten aikaan, koska ulkona ei tossuista ja takeista huolimatta kestänyt olla kauaa. Koira on kyllä ollut melkoinen pommi, kun lenkkeilyt on olleet melko vähällä ja sisälläkään ei voi treenata. Ainoa ilo onkin olleet lelut.


Saimme myös viimein tietoa EKL:n jatkokurssista ja näillä näkymin meille vapautuu kouluttaja kuun lopussa. Tosi kivaa päästä edistymään tossa lajissa. :)