Sivut

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kiinnostaako etsijähommat?


Etsijäkoiraliiton kurssit ovat olleet melko suosittuja ja täyttyneet melko nopeasti. Ongelmana on myös ollut ihmisten suuri kiinnostus lajiin, joten kaikki halukkaat eivät heti mahdu kurssille. Nyt kuitenkin Varsinaisuomessa sekä Hyvinkäällä alkaa "Tutustuminen hajuntunnistukseen"-kurssi, joka siis on pakollinen ennen varsinaista alkeiskurssia. Kurssit alkavat melko pian ja nyt molemmista on vapautunut paikka. Eli jos etsijähommat kiinnostaa, niin kipinkapin Etsijäkoiraliiton sivuille ilmoittautumaan! :)

maanantai 26. syyskuuta 2011

Syysleiri

Treenausta
Olemme Rontin kanssa kotoutuneet Etsijäkoiraliiton syysleiriltä. Leiri oli oikein mukava, vaikka melko raskas, koska aika kului metsässä rämpiessä. Saavuimme leirille perjantaina puoli seitsämän aikaan ja pääsimme huomaamaan, että meidät oli sijoitettu toiveestani huolimatta uroksen kanssa samaan huoneeseen. Pienen selvittelyn jälkeen pääsimme vaihtamaan huonetta narttuseuraan. Ensimmäisenä iltana ohjelmassa ei ollut treenausta, mutta kävimme porukalla läpi mm. raporttia hieman epätavallisesta tosietsinnästä. Seuraavana vuorossa oli makkaranpaistoa kodalla. Ilta vierähtäkin seuraavan päivän paremmalle puolelle ja aamulla 7.30 soiva kello ei ollut kiva juttu. :) 

Rontti saapumisiltanamme

Runsaan aamiaisen jälkeen suuntasimme metsään ja Rontti pääsikin melkein heti jäljestämään. Jälki oli hieman alle kilometrin mittainen ja siinä oli muutoma kulma. Lisäksi jäljen yli oli kulkenut paljon muita koiria, jotka toivat hommaan hieman haastetta. Etenimme jäljellä vauhdikkaasti ja Rontti itse korjasi parissa kohdassa, kun harhauduimme jäljeltä. Kerran palautin koiran takaisin kouluttajan neuvosta. (Jälkeen päin tajusimme kuitenkin, että se oli ilmeisesti turhaa Rontin vahvasta ilmavainuisuudesta johtuen.) Palauttamisen jälkeen koira kuitenkin jatkoi työskentelyä hyvin ja ilmaisi vahvasti. Itse en edes vielä ollut huomannut maalia, mutta sillähän ei ollut väliä.

Jälkimerkki
Puoliltapäivin palasimme takaisin syömään ja ruoan jälkeen menimme vielä muutomaksi tunniksi metsään. Seuraavana vuorossa oli saunomista, liiton syyskokous ja illallinen. Edellisyön lyhyiden unien johdosta kömmin unille jo melko aikaisin. Seuraava yö meni väsymyksestä huolimatta melko huonoilla unilla, koska minua paleli kamalasti ja nenä oli tukkoinen, pelkäämäni flunssa siis iski. Edes kyljessä makaava karvakasa ei lämmittänyt tarpeeksi. Kellon soidessa päätin kuitenkin urheasti nousta ylös ja lähteä treeneihin, koska en halunnut jättää jäljestyksiä väliin.

Vuoron odottelua autossa
Treeneissä meille tarjoitui mahdollisuus kokeilla noin vuorokauden vanhaa jälkeä ja otimme haasteen mielellämme vastaan. Jälki kulki metsässä, josta se nousi kallion päälle. Rontti kuitenkin jatkoi matkaa kallion viertä ja kuljimme ns. kallion alapuolella. Annoimme koiran kuitenkin jatkaa, koska sen nenä kääntyi tasaisin väliajoin ylös kalliolle päin. Kouluttajamme sanoi, että kallion jälkeen koiralla on mahdollisuus saada noin tuntia tuoreempi jälki ja näin kävikin. Rontti vaihtoi oikeaoppisesti tuoreemmalle, vaikka ero näiden kahden välillä oli noin tunnin luokkaa. Hieno poika siis. Edes vastaan tullut toinen koira ei saanut Ronttia häiriintymään. Mallisuoritus siis ja tositilanteessa olisi toivottavaa, että koira valitsisi aina tuoreimman mahdollisen jäljen. Koska jäljellä oli myös pituutta, saimme siitä jatkista varten yhden suorituksen, eli noin kilometrin mittaisen jäljen. Enää suorittamatta vanhennettu taajama ja jatkokurssi kutsuu. :)

Jäljelle lähdössä
Treenien jälkeen oli taas ruoka ja sen jälkeen kuulimme luennon hajuerottelun kouluttamisesta. Luento oli oikein mielenkiintoinen ja siitä sai paljon hyviä ideoita myös noin yleisesti koiran koulutukseen. Sitten olikin vuorossa yhteiskuva, kamojen pakkaus ja autolla kotiin potemaan flunssaa. Mahtava leiri ja ensivuonna uusiksi!

Maalissa, Rontti haistaa jo etsijän saapuvan



keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Tokoa syyskelissä

Blogi on viettänyt jonkin aikaa hiljaiseloa. Syynä tähän on ollut oma lomailuni, jonka johdosta mm. viimeviikkoiset tokotreenit jäivät välistä. Lomailun jälkeen aloitin uudessa työssä, jonka johdosta kirjoittelu ja myöskin treenailu on jäänyt. Jotain pientä olen kyllä yrittänyt ottaa päivittäin, mutta en niistä ole jaksanut kirjoitella. Etsintähommiin emme hetkeen ole pääseet, mutta lähdemme leirille 23 päivä, joten saadaan homma taas jatkumaan. Mutta nyt siihen tokoon.

Sää oli mitä syksyisin, eli tuuli oli todella kova ja lisäksi kentälle päästyämme alkoi myös sataa melko lujasti. Rontti ei ole mikään suuri sateen ystävä, joten se aloittikin protestoinnin melko pian. Paikkamakuussa nousi ylös, mutta tämä oli myös oma vikani. Luotin koiraan liikaa, olisi pitänyt palkata aiemmin. Muut koirat eivät oikein pysyneet rivissä ja lisäksi kaatosateessa makaaminen ei varmasti ole mitään kovin mukavaa koirasta. Otan tästä opiksi ja sadesäällä suuntaamme harjoittelemaan lyhyitä paikkamakuita.

Tunnin teemana oli tälläkertaa tunnari, merkki ja ohjattu nouto. Aloitimme tunnarilla. Saimme oman kapulan ja ohjeeksi jättää koira istumaan, viedä kapula vähän matkan päähän ja lähettää koira kapulalle. Palkka kapulan haistelusta. Rontti hoksasi jutun heti ja jopa nosti kapulan suuhunsa. Koska tämä meni hienosti, siirryimme pitkään heinikkoon. Sekin meni hienosti ja koira tajusi käyttää nenäänsä. Harjoitukset jatkuvat piilottelun merkeissä ja myöhemmin mukaan lisätään hajustamattomia.

Merkin opetus hoidettiin lelulla, eli koira odottamaan, lelu merkin taakse ja käskystä koira lähetetään merkille tai näin aluksi lelulle. Tämä sujui myös hyvin ja otimme ohjattua lelulla. Itse olen aikaisemmin ottanut suuntia ruoan avulla ja ajattelin jatkossakin toimia niin, koska ruoka on koiralle mieleisempi. Käyttämästäni tekniikasta löytyy postaus täältä

Kokeilin myös pitkästä aikaa luoksetulon pysäytystä ja se sujui yllättävän hyvin, koska emme sitä ole juurikaan harjoitelleet. Aluksi otin lelun ja vapaa-käskyn avulla. Sanoin vapaa, mutta tälläkertaa en viskannut lelua, kuin vasta koiran pysähtyessä. Koska se sujui hyvin päätin kokeilla seiso-käskyä. Koira pysähtyikin, tosin kerran meni maahan, mutta en huomioinut sitä ja seuraavat toistot menivät oikein. Koira ei vielä pysähdy kuin seinään, mutta on nyt hiffannut liikkeen idean. Olen todella tyytyväinen ja luulen, että saamme tämän liikkeen pian valmiiksi.