Sivut

torstai 27. tammikuuta 2011

Naksuttelua part 2


Valojen sammuttaminen, kun itse seison kauempana. Tämä temppu on kyllä vaiheessa, eli ei oikein osaa laittaa päällle/sammuttaa, jos en itse ole vieressä. Tempun olen opettanut noin 1,5-vuotta sitten ja en jaksanut loppuun asti hioa.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Hyppy

                               
                                
Kuten jo aikaisemmassa blogauksessani mainitsin, niin meillä on Rontin kanssa jäänyt hypyn opettelu vähäiseksi. Syynä on ollut tokoesteen puuttuminen. Kentältä se kyllä löytyy, mutta koko kenttä on talvella lumen peitossa. Toinen ongelma on ollut, että este on lukkojen takana, joten sitä voi käyttää vain ohjatuissa treeneissä.

Erästä toko-sivua selatessani huomasin, että kouluttaja oli hoitanut alkuopetuksen kahden ämpärin ja mopin avulla. :) Olimpas ollut tyhmä, kun en ollut tätä itse keksinyt. No eikun estettä siis väsilemään.

Tein itse esteen mopista, jonka laitoin sohvan ja pöydän väliin. Mopin päälle asettelin vielä viltin, jotta este näyttäisi kiinteältä. Eihän se kovin hieno ole, mutta ajaa asiansa "hyppy"-käskyn opettamisessa. Nyt voin talvella treenailla ja toivottavasti oikealle esteelle päästäessä liike olisi jo valmis.

Mielestäni alokkaan hyppy on kuitenkin vaikeampi kuin avoimen. Rontti meinaa aina hypyn jälkeen istahtaa, vaikka pitäisi seisoa ja mielellään hyppäisi myös takaisin. Hyvänä puolena tässä on, että jos joskus avoimeen päästään, niin homma tulee sujumaan helposti. :)

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kanttarellikoira Rontti

Tänään aloitin Rontin kouluttamisen kanttarellikoiraksi. Meillä on pakastimessa vanhoja kanttarelleja, jotka eivät enää kelpaa syötäväksi. Tästä sain idean, että voin hyödyntää niitä koiran opetuksessa ja toivottavasti pääsemme kesällä sienimetsälle.

Opetukseen tarvitsee kanttarelleja, pilttipurkkeja ja naksuttimen.
Aluksi pesin pilttipurkit koneessa ja tein reikiä purkkien kanteen. Sitten vaan sieni purkkiin ja opettamaan. 

Näytin koiralle purkkia ja kun nuuhkaisi sitä käskin maahan ja naksautin. Tätä toistetaan niin kauan, kunnes koira ehdollistaa kanttarellin hajun vihjeeksi maahanmenolle.Kun koira aktiivisesti tarjoaa maahanmenoa purkin sijainnista riippumatta, on aika ottaa mukaan toinen tyhjä purkki. Purkit laitetaan noin metrin päähän toisistaan ja kun koira ilmaisee oikean purkin palkataan. Väärän purkin ilmaisusta hajupurkki poistuu. (negatiivinen rankaisu, palkkion mahdollisuus poistuu) Tätä tulee harjoitella purkkien paikkaa vaihdellen ja pikkuhiljaa lisätään purkkien määrää. Kun homma toimii hyvin, voit sanoa vihjesanan "sieni" koiran mennessä purkille.

 Palkka annetaan aina purkin suunnasta. On tärkeää, että koira haistaa purkkia, jotta vihjeeksi ei muodostu purkki vaan haju. Tämä ongelma tulee ilmi, kun ottaa mukaan toisen purkin ja koira tarjoaa ilmaisua sille.

Tässä nyt alkuopetusta, jatkosta kirjoittelen kun edistymme.

tiistai 18. tammikuuta 2011

Naksuttelua

Rontti on jo pennusta pitäen ehdollistettu naksuttimeen. Mielestäni naksutin on todella oivallinen apu erilaisten liikkeiden opetukseen. Itse olen opettanut Rontille naksulla esimerkiksi seisomisen. 

Ainoa vaikeus naksuttimen käytössä on ajoitus. Toivon pääseväni jossain vaiheessa kanakurssille treenailemaan naksuttelua. Tosin tällä hetkellä opiskelijatuloilla voin vain haaveilla kursseista, joten täytyy tyytyä kotona treenailuun. Parhaita harjoituksia naksuttelun saloihin tutustumiseen ovat temput. 

Ensimmäinen juttu, jonka Rontille opetin naksulla oli valojen sammuttaminen. Aloitin harjoittelun muistilapun avulla. Opetin koiran tökkäämään kuonolla lappuun. Kun se alkoi sujua, liimailin lappua seiniin ym. Lopuksi laitoin lapun valokatkaisijaan ja häivytin sen pois. Käskynä meillä toimii "valot" tai "pistä valot".

Tokoilua

 

Aktiivisen perusasennon harjoittelua. Harjoituksen tarkoituksena on saada koira itse aktiivisesti hakeutumaan perusasentoon, vaikka itse vaihtaisinkin asentoa.



Liikkeestä seisominen. Harjoituksessa en seurauta koiraa, vaan saa kulkea vapaasti mukana. Seuraaminen otetaan mukaan sitten, kun se koiralta hyvin onnistuu.

Pitkä jälki

Tänään treenattiin Tuupakassa. Lämpötila oli lähempänä nollaa ja vähäistä sadatta. Sää oli melko mukava treeneihin, ei tullut kylmä.

Olin toivonut Rontille pitkää jälkeä. Maaliin meille meni narttu (joka oli Rontista super-ihana, koska juoksut olivat juuri loppuneet). Jälki oli noin 1 kilometrin pituinen ja kulki tietä pitkin. Häiriötä ei juurikaan ollut.

Alkuhajua annettaessa pyysin koiran istumaan ja malttoi taas odotella kunnes annoin käskyn. Lähti etenemään tuttuun tapaan vauhdilla ja emännällä oli pitelemistä, koska tie oli ihan jäinen. Melkein heti alkuun tuli kulma ja Rontti hieman tarkasteli sitä ennen jatkamista. Takana tuli myös ihminen, joten sitä piti hieman katsella. Matka kuitenkin jatkui oikeaan suuntaan. Tien varrella oli taloja ja yhden piha kiinnosti Ronttia kovasti. Huomasin pihassa jonkun eläimen jälkiä, joten niitä ilmeisesti tutki. 

Jälki päättyi tielle, joka kulki peltojen välissä. Rontti ilmaisi ajoissa, koska maalikoira oli pellon toisella reunalla. Ilmaisu oli vahva, mutta hölmö mamma ei nähnyt maalia ja ei heti tajunnut palkata. :) Onneksi Rontti on tarkka palkastaan ja ilmaistuaan juoksi luokseni, jolloin tajusin palkata. 

Eli oli oikein hyvä treeni ja opettavainen. Pitää nyt enemmän kiinnittää ilmaisuun huomiota, mutta onneksi osaa tulla luokse palkattavaksi, jos en aina tajua muuten. :)
Täytyy nyt muutomissa treeneissä kysyä maalin paikka etukäteen, niin pystyn varautumaan ilmaisuun paremmin. Kyllä koira osaa, mutta kun emäntäkin vielä oppisi.


Seuraavaksi jäljeksi ajattelin vanhennettua, koska niitä ei olla tehty kuin pari. Se myös hieman hidastaisi otuksen vauhtia.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Jäljestystä kotikulmilla

Tänään meillä oli toiset treenit alkeiskurssin jälkeen. Paikkana oli meidän kotikulmat ja maastona kävelytietä metsässä. Pakkasta noin 8 astetta.

Rontti aloitti autossa taas perinteisen ulvomisen. Tosin ei tajunnut, että ollaan jäljestämään menossa, vaan luuli pääsevänsä koirapuistoon. Alkuun hieman mietitytti, että miten jäljestys sujuu, kun paikkana on meidän lenkkeilymaastot. Mutta todella hyvin se meni, paras jälki ikinä!

Rontille päätettiin tehdä y-jälki. Maalikoirana meillä oli staffi uros ja hämäyksenä narttu. Lisäksi myös muille koirille tehtiin y samaan paikkaan, joten oikean jäljen lisäksi oli paljon muita hajuja. Oman haasteensa toi myös se, että maalikoirana oli uros ja hämäyksenä narttu. Rontti kun mielummin tyttöjä etsisi. :)
Rontti oli taas melko kierroksilla liinaa laitettaessa. Käskin sen istumaan ja ei olisi millään malttanut odottaa. Ulina oli myös sen mukaista. Annoin alkuhajun ja jotenkin ihmeellisesti se jaksoi ottaa hajun kunnolla. Liikkeelle koira lähti vasta "haju"-käskyn saatuaan. Eteneminen oli poikkeuksellisen rauhallista ja tarkasti kaikki pissat tutkittiin. Jäljen haarautuessa ryhdistäytyi (ilmaisi?), mutta jatkoi eteenpäin. En vielä palkannut, koska tiesin missä maali on ja halusin selkeämmän ilmaisun. Loppu jälki mentiinkin Ronttimaisen vauhdikkaasti ja teki selkeän ilmaisun.

Treenit sujuivat siis todella hienosti, vaikka oli erilaisia häiriöitä. Oli myös mukava seurata koiraa, koska vauhti oli hitaampi. Yleensä mennään täysiä ja siinä onkin pitelemistä, kun 40 kiloa pelkkää energiaa päättää mennä. :)

Oli myöskin mulle ohjaajana hyvin opettavainen kerta. Opin paremmin, mitä koira tekee maalin löydettyään, sekä aloituksesta sen, että annan haistaa rauhassa ja sitten vasta käsky. 
Tästä treenistä saimme myös ensimmäisen jatkokurssille vaadittavan jäljen suoritettua.

Edistystä

Meille on tullut noin viikon tauko tokon treenauksessa. Syy tähän on ollut oma laiskuuteni. Olen tuntenut vähän huonoa omatuntoa, koska en ole jaksanut harjoitella. Mutta tauko tekikin hyvää! Jollain kummallisella tavalla koira oli sisäistänyt seuraamisen idean. Ihanaa, koska seuraaminen on ollut meidän ongelma. 
Koira seuraa sen kolme askelta, mutta mamma on niin ylpeä. Olen aina ajatellut, että en ikinä saa opetettua seuraamista, ja nyt koira osaakin.

Luulen, että myös aktiivisen perusasennon harjoitteilla on ollut vaikutuksensa. Sitä olen harjoitellut seuraavasti. Pyydän koiran perusasentoon. Sitten käännyn oikealle ja kutsun sivulle. Koira siis joutuu itse hakemaan asennon uudestaan, jotta olisi oikeassa kohdassa. Tätä vielä jatketaan ja myöhemmin tulee vuoroon käännökset vasemmalle. Pitäisi vaan saada toi otus käsittämään, että sillä on myös takajalat. :)

Nyt täytyy lopetella, koska lähdemme jäljestämään. Siitä kirjoittelen myöhemmin.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Toko liikkeiden kartoitusta

Niinkuin tuolla aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, niin meillä olisi tänä vuonna tavoitteena osallistua möllitokon alokasluokkaan. Virallisista kokeista en osaa vielä sanoa, koska haluan osallistua vasta kun liikkeet on hyvin hallussa. Tässäpä nyt hieman kartoitusta meidän osaamisesta tokon suunnalla:

Luoksepäästävyys: Tätä täytyy harjoitella. Koira tuppaa olevan niin innoissaan ihmisistä, että haluaisi mennä kaikkien syliin. No onneksi ei kuitenkaan pelkää. :)
Perusasento: Osaa melko hyvin. Välillä tulee vinoon, vaikka olen vinot jättänyt palkkaamatta.
Seuraaminen: Ei osata kun parin askeleen verran. Aloitin seuraamisen alkeet alusta, koska aikaisempi oli niin huonoa. Eli tätä nyt harjoitellaan ahkerasti.
Liikkeestä maahanmeno: Vaiheessa. Menee maahan, mutta tarvitsee siihen vartaloapua. Eli nopeutta tähän ja avut pois.
Liikkeestä seisominen: Myös tämä vaiheessa. Välillä seisahtuu heti, välillä tarvitsee apuja. Lisäksi seisomisen kestoa pitää lisätä. 
Paikkamakuu: Osaa hyvin, mutta enemmän häiriöharjoittelua. Myöskin keston ajattelin jo nyt harjoitella pidemmäksi, niin kokeessa sujuu paremmin. 
Luoksetulo: Sivulletuloa harjoiteltava. Vauhti on hyvä, mutta tulee loppuun asti täysiä, niin meinaa mennä pitkäksi. 
Hyppy: Opetus melko alussa. Harjoittelua vaikeuttanut se ettei ole omaa estettä. Olen välillä aitojen yli hyppyyttänyt.

Lisäksi ruudun alkeita ja harjoitellan noutokapulan pitoa.

perjantai 7. tammikuuta 2011

Ensimmäinen lumijälki

Tänään kävimme Rontin kanssa pitkästä aikaa treenailemassa. Viimeksi ollaan Rontin kanssa jäljestetty marraskuussa. Se ei kuitenkaan poikaa näyttänyt haittaavan.

Matka Järvenpäähän sujui rauhallisissa merkeissä, ilman tavanomaista huuto ja ulinakonserttia. Perillä ulvonta kyllä alkoi, kun koira tajusi mihin tultiin. Myös kaikki opit hyvästä hihnakäytöksestä näyttivät unohtuneen. Virtaa siis riitti ja kauhea hökellys oli päällä.

Päätettiin siis, että me jäljestetään Rontin kanssa ensin, niin se jaksaa sitten maalissa olla paremmin. Jälki oli melko helppo ja siinä oli kulmia.
Alkuhajuna meillä oli maalikoiran peitto. Rontti nuuhkaisi hajua nopeasti ja lähti tapansa mukaan vauhdilla liikkeelle. Alun häsläyksen jälkeen vauhti hidastui. Rontti kulki koko jäljen kuono maassa ja suoritti kulmat oikeaoppisesti ilman oikomista. Välillä kulmassa hieman harhaili, mutta korjasi ne hienosti itse. Maali oli viimeisen kulman jälkeen ja Rontti meni sinne vauhdikkaasti. Taisi tosin hieman hämmästyä, kun maalikoira olikin heti kulman jälkeen.

Jälki siis sujui oikein hyvin ja kulmat menivät todella hyvin. Normaalisti Rontti menee paljon ilmavainulla ja oikoo kaikki kulmat. Tänään nenä kuitenkin pysyi maassa ja olen todella tyytyväinen suoritukseen. Yksi vaikuttava tekijä saattoi olla lumi. Me kun ei olla aikaisemmin lumella jäljestetty, joten ehkä koirakin halusi ottaa varman päälle.

Seuraavat treenit meillä on ensi perjantaina, ja pääsemme kokeilemaan taajamaa ensikertaa.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Blogin aloitus

Viimeinkin sain aikaiseksi aloittaa oman blogin pitämisen. Blogiin kirjoittelen meidän treenailuista ja muustakin elämästä.

Alkuun hieman tietoa meistä eli olen reilu parikymppinen lähihoitajaopiskelija. Olen lapsesta asti pitänyt eläimistä ja halusin oman koiran. Vanhempani eivät kuitenkaan suostuneet siihen. Vuonna 2008 päätimme avopuolisoni kanssa hankkia koiran ja toukokuussa elämääni tassutteli monirotuinen uros Rontti.
Rontti on sekoitus saksanpaimenkoiraa, rottweileria, australianpaimenkoiraa, karhukoiraa, samojedia, bokseria ja saksanseisojaa. Lisäksi joukossa saattaa olla pieni ripaus amstaffia. Melkoinen persoona siis kyseessä. :)
Luonteeltaan Rontti on rohkea, iloinen, luupää ja kaikkien kaveri häsläri.

Olemme Rontin kanssa käyneet monia erilaisia koirakursseja arkitottelevaisuudesta vesimakkarajälkeen. Syksyllä 2010 kävimme möllitoko-kurssin ja etsijäkoiraliiton alkeiskurssin.

Tavoitteita vuodelle 2011:
-Tokon kisauran aloitus mölliluokassa
-Agilityn aloittaminen
-Etsijäkoiraliiton jatkokurssin suorittaminen